
Yli 19 000 työntekijää ympäri maailmaa todistavat, että henkilökuntamme todella muodostaa kaiken toimintamme perustan. Henkilöstöhallinnon työryhmämme ovat moninaisia, he työskentelevät eri toimistoissa ja ovat tukemiensa osastojen todellisia yhteistyökumppaneita.
Yleisjohtajamme ja konsulttimme käsittelevät kaikkea työnantajan ja työntekijöiden välisistä suhteista organisaation suunnitteluun, muutosjohtamiseen ja henkilöstöstrategian kehittämiseen.
Asiantuntijamme toimivat useilla aloilla, kuten oppimisessa ja kehityksessä, organisaation kehittämisessä, palkitsemisessa ja rekrytoinnissa.
Autamme sinua suunnittelemaan itsellesi parhaimman uran ja annamme tarvittavaa apua auttaaksemme sinua saavuttamaan tavoitteesi.
Toimintamme on käynyt läpi merkittäviä muutoksia viime vuosina eivätkä ne tunnu loppuvan. Tarvitsemme siis henkilöstöhallinnon ammattilaisia, jotka voivat ohjata henkilökuntaamme muutosten aikana ja jotka samalla myös tukevat ja kehittävät johtajiamme.
Työryhmämme työskentelevät mielenkiintoisten projektien parissa, esimerkiksi FB Unite Workday (HRIS) -hankkeessa, jossa pyritään toteuttamaan konsernin laajuinen henkilöstöresurssien alusta. Sen avulla voimme toimittaa kustannustehokkaita henkilöstöohjelmia, henkilökuntaraportointia ja metriikkaa ja viime kädessä tukea parantunutta suorituskykyä ja työntekijöiden sitoumuksen tuloksia.
Emme ole syyttä Uuden-Seelannin suurin pörssiin listattu yhtiö. Meillä on parhaat työntekijät ja parhaat heitä tukevat henkilöstöhallinnon jäsenet.
Tyypillisiä työtehtäviä:
Julie kertoo, kuinka hän menestyy henkilöstöhallinnossa.